Jos veisin hänet salaiseen puutarhaan

Joskus uni kiersi tytön kaukaa, vain jotteivät kesäyöt kylpisivät turhaan valossa. Sillä hän oli niitä, jotka saattoivat lähteä odottamatta ikkunasta, paljain varpain ja edellisen päivän puna poskilla. Ja kesäyöt ottivat mielellään vieraakseen sellaisia. Saattoivat johdattaa hänet katoille, kaupungin korkeimmille katoille tai venesataman varjoihin, tanssimaan tangoa tyhjyyttään humisevien veneiden kanssa. Jos veisin tytön salaiseen puutarhaan, mitä hän miettisi, ajatteli kesäyö kerran ja pyysi unta kiertämään hänet taas kaukaa.

 Ja salaisessa puutarhassa meri ei loppunutkaan ulappaan. Siellä aavistukset unohdetuista asioista saivat syntyä ja kuolla rauhassa ruusujen nuokkuessa unisina. Mitä tyttö miettii salaisessa puutarhassa, ajatteli kesäyö ja katsoi hiljaa kerrostalojen kattoja. Menisin mukaan, mutta tehtäväni on peitellä muu maailma nukkumaan, mietti kesäyö ja antoi pilvien lipua ohitseen oransseina.

  Kesäyöt, niitä minä rakastan, tyttö mietti salaisessa puutarhassa. Tänä yönä unohdun tähän ja muistan aikaisintaan huomenna, hän päätti ja hymyt syttyivät ikkunoihin ympäri kaupunkia.

Se on kuin

Se on kuin kelluisi veden yläpuolella, usvapatjan päällä.
Vain sen verran ylempänä, että näkisi oman kuvajaisensa, vain niin vähän ettei muistaisi luonnonlakeja.
Se on kuin laineet kuiskisivat, että pelottaako ja minä vastaisin, että ei pelota.

Se on kuin toisella puolella taloa sataisi kaatamalla ja toisella ilma seisoisi helteisenä paikallaan.
Makaisi katolla ja kastuisi vain vasemmalta puolelta.
Se on kuin pisaroiden vana huutaisi, että pelottaako ja minä vastaisin, että ei pelota.

Se on kuin kaikki muu pysyisi paikallaan ja tuuli kiertäisi minut kaukaa.
Hetkeksi aika lakkaisi kulkemasta ja minä unohtaisin ajatella.
Se on kuin maailma kysyisi, että pelottaako ja minä vastaisin, että ei pelota.

Melkein valmis

Joka päivä vähän enemmän. Enemmän kukkia tuomissa ja askelia, jotka jäävät kiinni hiekkaan, vaikka olet jo muualla. Enemmän lähtemistä ja enemmän hyvästelyä. Hyvästi äidinkielenluokka, näkymä taivaalle ja sormin piirretyt kirjaimet pulpetissa. Ne kirjaimet, joita ei raaputeta, vaikka juuri niistä voisi oppia. Hyvästi yhdeksän vuotta, sanat ja kuvat nauravista kasvoista. Yhdeksän vuotta, emmekä vieläkään ole valmiita. Ehkä ensi vuonna sitten, sanovat jotkut, mutta minä sanon, ettei milloinkaan.